perjantai 8. huhtikuuta 2011

Raw Food for Dummies - päivä 2.

Ensimmäinen päivä haastetta takana! Ehtiköhän kukaan vielä kokata jonkin resepteistä? Minä surautin pitkästä aikaa mintunvihreän keiton ja totesin sen jälleen lemppari raakakeitokseni. Varsinkin Vitamixillä koostumus lähtee ihan uusiin ulottuvuuksiin, keitosta tulee niin käsittämättömän sileää. 


Tällekin päivälle on luvassa reilusti blendattua ruokaa. Kaikille aterioille voi lisätä niin paljon ituja, versoja, levää ja hapankaalia kuin haluaa. Näin Ann Wigmore sanoo kirjassaan ja totta puhuu. Iduissa, versoissa, levissä ja hapankaalissa on ihan älyttömät määrät ravinteita.


Jos  aterioiden välillä huikoo (mikä on ihan normaalia jos ei ole tottunut raakaravintoon), kannattaa kipaista hakemassa siltä varalta esim. Ekolosta, Ruohonjuuresta, Punnitse & Säästästä raakapatukoita, kräkkereitä tai kuivahedelmiä/-marjoja. Näin saat pidettyä nälän tunteen loitolla hyvällä tavalla. Omia suosikkejani viime aikoina ovat olleet yksinkertaisesti rusinat ja kuivatut luumut. Jossain vaiheessa oli tuore taateli-mulperi-viikunakausi. Mielihalut vaihtelevat ja uusia juttuja on kiva kokeilla. Hassua, ennen raakaravintoa en voinut sietää kuivahedelmiä ja nyt ne ovat suurta herkkua.


Ihanaa viikonloppua kaikille! Tuolla on aivan mahtavan keväinen ilma :)


Aamiainen

Mustikkasmoothie

200 g mustikoita
1/2 ruukkua tammenlehtisalaattia
1/2 ruukkua basilikaa
kiivi
omena
vettä

Blendaa ainekset smoothieksi.

Lounas

Hedelmä-pähkinäsalaatti

pari viipaletta tuoretta ananasta
pieni appelsiini
avokado
hunajaa
kookoslastuja
kourallinen hienonnettuja pekaani- ja saksanpähkinöitä
oliiviöljyä tai seesamiöljyä

Kuutioi hedelmät. Valuta päälle hunajaa. Ripottele sekaan hienonnetut pähkinät ja kookoslastuja. Pähkinät voi pikemminkin murustaa veitsellä, ei siis tarvitse käyttää blenderiä.

Välipala


Melonismoothie


1/2 pieni vesimeloni
1/2 pieni hunajameloni
1/2 pieni cantaloupemeloni tai galiameloni
loraus vettä


Blendaa smoothieksi ja nauti.




Illallinen

Linssikeitto

1 dl linssinituja
2 tomaattia
1/2 kesäkurpitsa
1/2-1 ruukkua tuoretta basilikaa
1 tl hunajaa
laatusuolaa
mustapippuria
rosmariinia
vettä

päälle

reilusti lempi itujasi

Blendaa ainekset sileäksi keitoksi. Ripottele keiton päälle haluamiasi ituja. 

3 kommenttia:

  1. Täytynee varmaan surauttaa tuo itusoppa jo tänään,kuulostaa niin hyvältä:)Mulla muuten sama juttu aiemmin kuivahedelmien kanssa,musta ne oli jotenkin tosi tylsiä eikä mitenkään kummosen makusiakaan.Nyt tykkään tosi paljon paitsi näistä eksoottisista kuivamarjoista,niin just rusinat,taatelit,viikunat,banaanit,ananaspalat yms on tosi herkkua!Vielä kun oppis kuivattelemaan ite huippuhyviä banaanilastuja,tykkään sellaisista kovista jotka narskuu suussa,taisi olla viimeksi mulla liian vähän aikaa kuivurissa....Kevät auringosta nyt nauttimaan:)

    VastaaPoista
  2. Mahtiohjeet taas. Itse olen ajan kuluessa huomannut, että alun jatkuvan pienen hiukomisen sijaan nykyään en kaipaa yhtään sen enempää välipaloja kuin ennen raakailuakaan. Samoin kylläisyyden tunne tulee nopeammin, eikä ruokaa tarvitse enää ylenmäärin ahmia saadakseen painon pysymään samoissa lukemissa. Pikemminkin päin vastoin ;)

    VastaaPoista
  3. ansku, jepulis, tutulta kuulostaa. Tosin banskun olen eliminoinut lähes kokoaan ruokavaliostani. Vaikka just käytinkin aurinkokuivattuja tosin.

    Okriina, niinhän toi menee suurimmalla osalla. Huikominen koskee yleensä siirtymävaihetta, kun keho totuttelee uudenlaiseen olotilaan. Mä olen ollut tämän päivän blendatulla ruoalla ja on kyllä mielettömän kirkas, kevyt, energinen ja rauhallinen olo. Mutta nyt lähden kokkailemaan raw kesteille, luvassa on harjoituskokkailut ystävien kanssa ja huomenna sitten tosi toimiin!

    VastaaPoista