lauantai 31. joulukuuta 2011

Kuukauden selviytymispaketti Thaimaahan.

Vuoden viimeistä päivää viedään! Takana on ehdottomasti elämäni paras vuosi. Kiitos. 

Kirjoitan ajatuksiani menneestä ja tulevasta vuodesta huomenissa Frankfurtin kentältä, sillä nyt ajatukseni ovat reissuunlähdössä sekä tässä illassa! Menin vielä tänään liukastumaan kaupungilla, pysyin sentään pystyssä, mutta venäytin niskani ja yläselkäni niin ettei pääni käänny toiseen suuntaan kunnolla. Ei auta kuin levittää joogamatto lattialle ja koittaa venytellä ja jumpata sen verran etteivät lihakset menisi pahaan kramppiin. Onneksi ihkuliittiolennot Jutta ja Timo lupasivat viedä minut lentokentälle huomenna, sillä rinkkani painaa melkein juuri sallitut 20 kiloa ja sen lisäksi matkassa ovat vielä reppu ja joogamatto. Kiitos universumille, että se säästi minut kuitenkin luunmurtumilta! 

Eräs lukijani toivoi bloggausta siitä, mitä aion ottaa reissuun mukaan. Selvitys noista 20 kilosta tulee tässä.

reissukamat1

Suurimman tilan ja painon vievät kosmetiikkapurnukkani. Varmaan suurin osa ostaa kosmetiikkaputelinsa paikan päältä, mutta minä en suostu tinkimään kosmetiikan laadusta edes reissussa. Aikani ei myöskään riitä Bangkokissa sertifioidun luonnonkosmetiikan metsästämiseen ennen Koh Makille lähtöä. Haluan myöskin perille päästyäni ottaa rennosti enkä miettiä enää tykötarpeiden hankkimista. Onneksi takaisin tullessa purnukat eivät vie tilaa vaan ovat toivon mukaan tyhjiä! Vaatteita en pakannut mukaan erityisen paljoa, tosin joogavaatteet vievät yllättävän paljon tilaa. Joogamattoni ei mahtunut rinkkaan vaan joudun kantamaan sen erikseen mattokassissa.

Kosmetiikkatuotteeni ovat pääosin Madaraa. Colour & Shine shampoo ja hoitoaine, Flower Dust vartalovoide, jossa on pientä hohdetta sekä Baby Oil Cream, joka on yksi luottovartalovoiteistani. Puhdistusvaahto kasvoille ja kasvovesi ovat myös Madaraa. Kosteusvoiteeksi on Madaran Sun Flower sävyttävä päivävoide sekä Melvitan porkkanaöljy. Silmämeikin poistoaineena käytän Weledan manteliöljyä. Suihkugeeli on Tropicain Exotic. 

reissukamat3


Aurinkovoiteeksi otin Lovean 30 suojakertoimella varustetun sprayn. Olisin halunnut Alpadermin aurinkovoiteen, mutta sitä ei ollut saatavilla, sillä merkin aurinkovoiteissa on menossa pakkauksen uudistus. After Suneja otin kaksi, viime kesältä yli jääneen Santen sekä Pur Aloen aloe vera-geelin, joka sopii myös rauhoittamaan todennäköisiä moskiiton puremia. Moskiiton puremiin kyselin luonnonmukaisia hoitovinkkejä myös Facebook-sivuillani ja suositusten perusteella ostin Vihreän Kosmetiikan tea tree-öljyä sekä purkitin mukaan CocoVin kookosöljyä. Mahdollisia lihasvenähdyksiä varten käytän Frantsilan Lohikäärmesalvaa.

reissukamat6

Syön Koh Makilla samaa kasvisruokaa, kuin muutkin joogit, mutta aamuisin minulle on järjestetty omat vihersmoothieainekset. Haluan varmistaa, että kehoni voi vähintään yhtä hyvin kuin Suomessakin ja siksi otin täydennykseksi mukaan chiasiemeniä, joita voin heittää aamusmoothien joukkoon. Mukaan lähtevät myös MSM-jauhe ja spirulinatabletit. MSM:llä olen todennut olevan ilmiömäisen paljon hyviä vaikutuksia lihaksiin sekä niveliin. Kehossani on vielä paljon tukoksia ja paikat kipeytyvät joskus joogasta. MSM:n myötä monet kivut ovat kaikonneet ja venyvyys on mennyt harppauksen eteenpäin. Spirulina puolestaan tekee hyvää vaalealle hipiälleni ja silläkin varmistelen riittävää mineraalien saantia. Harmi, että unohdin tilata iHerbistä astaksantiinia. Olisin halunnut testata sen vaikutuksen voimakkaassa auringossa, mutta näillä mennään. Probiootit ovat puolestaan itsestäänselvyys etenkin, kun matkaan maahan, jossa bakteerikanta on täysin erilainen kuin kotona. 

reissukamat2

Miniblenderini olen tilannut Keimlingistä ja tilasin sille vielä XL-kokoisen kulhon, sillä normaalikokoiseen kuppiin mahtuu ihan onneton määrä smoothieta! XL-kokoiseenkin menee vain noin puolet normaalisti nauttimastani määrästä!

reissukamat4

Reissun muita oheistykötarpeita ovat taskulamppu (Koh Makilla on ajoittain sähkökatkoja), jokaisen naisen paras ystävä kuukuppi (omani on Luneten), laastarit, korvatulpat, särkylääkkeet, neula, lanka, sakset ja puhdistusaine joogamatolle ja kankainen kauppakassi. Kameraa ja kannettavaa tuskin tarvitsee mainita ;) Matkalle pyydettiin ottamaan mukaan myös Petrin Astanga-kirja sekä Måns Broon Joogan filosofia (tai vastaavat), lisäksi otin Deepak Chopran Perfect Healthin

reissukamat5

Ja sokerina pohjalla: Jane Austenin DVD-boksi! Hahaa! Tämä ei suinkaan kuulunut alkuperäiseen selviytymisvarustukseen, mutta hurahdin jouluna totaalisesti Ylpeys ja Ennakkoluulo-maratoniin! En muista aikoihin nähneeni mitään yhtä koukuttavaaa ja ihanan turhamaista! En voinut vastustaa DVD-boksin hankintaa, sillä siinä on kyseisen sarjan lisäksi myös Järki ja Tunteet, Emma sekä Mansfield Park. Tämä lienee täyttä turhuutta, mutta sanokaa mitä sanotte! Olen aivan fiiliksissäni tästä, etenkin kun tajusin, että Frankfurtin kentällä minulla on aikaa lorvailla kokonaiset viisi tuntia ennen Bangkokin lentoa! Hahaaa, ei todellaakaan tarvitse miettiä miten käytän aikani lennoilla ja niiden välissä :D Ja nyt kun aloitan uuden vuoden kahden kariutuneen ihmissuhteen jälkeen, tilaan todellakin universumilta täydellistä Mr. Darcya!

Jane Austen

MacBook saa suojakseen joululahjarahoilla hankitun Lumin nahkaisen oliivinvihreän kannettavan suojapussin. Tai tarkemmin kotelo on kyseisen merkin alla Mhann nimeä kantavasta miestenmallistosta. Lumin laukut ovat täydellisiä. En ole mikään laukkufriikki ja omistankin vain parin kirppisveskan lisäksi yhden laadukkaan laukun. Tykkään kantaa tavaroitani mieluummin yhdessä hyvässä laukussa kuin haalia nurkkiini liikaa tavaraa, mutta täytyy myöntää, että Lumin liikkeessä asiointi meinaa aiheuttaa pienimuotoisen järjenmenetyksen ja sydämen rytmihäiriöitä. 

reissukamat8

reissukamat9

Näillä kamoilla mennään! Mielestäni mukana ei ole mitään turhaa. Hölmöltä tuntuu raahata näin paljon kosmetiikkaa, mutta perusteluni asialle ovat kyllä mielestäni hyväksyttävät :) Mahan pohjassa tutisee ja matka jännittää hieman. En oikein tajua koko asiaa tällä hetkellä. Kun aloitin astangajoogan ja löysin Petrin retriitin nettisivut, muistan pitäneeni haavetta kuukauden retriitistä hyvin kaukaisena. Kas tässä sitä ollaan. Mikä siitä tekikään mahdotonta? Päätös haaveen toteuttamisesta riitti. Niin se vain menee. Mitä ikinä haluat, halua täydestä sydämestä ja rakasta unelmaasi. Se kyllä toteutuu. Se on rakkauden laki.

Nyt rupean valmistautumaan Uuden Vuoden vastaanottamiseen. Luvassa on aarrekarttatalkoot rakkaiden ystävien seurassa. Hyvää ja kaunista uutta vuotta teillä rakkaat lukijani! Päivitän blogia reissusta niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Ihanaa, että saan jakaa matkakokemukseni ja haaveeni teidän kanssa. Kiitos <3

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulun herkkuja ja paras joululahja.

Moni on kysellyt onko joulupöytäni raaka tai valmistanko perinteisiä jouluruokia kypsentämättöminä versioina. Vastaus on ei ja ei, varsinkin jälkimmäiseen. En ymmärrä miksi lähteä jäljittelemään jo kypsänäkin hyvin miedon makuisia laatikoita tai esimerkiksi rosollia raakana? Sehän olisi suorastaan pyhähäväistys perinteiselle lanttulaatikolle! Lanttulaatikon kuuluu olla kypsennetty. Piste.

Raakaruokailun idea ei ole valmistaa normaalia ruokaa raakaversiona. Esimerkiksi lanttulaatikko raakana olisi minun visioni mukaan suurinpiirtein lanttua ja cashewpähkinää sileäksi mörssättynä, makeutusta hunajasta, vähän suolaa ja pippuria, kenties ripaus vaikka kanelia. Ei kuulosta minuun korvaani kovin houkuttelevalta, kun olen tottunut syömään suuria määriä tuoreita yrttejä ja käytän hyvin laajaa mausteiden ja tuoreiden kasvisten kirjoa. En halua syödä mautonta ja väritöntä ruokaa.

Ja rosollin raakaversio. Miksi ihmeessä, kun voi valmistaa esimerkiksi punajuuricarpacciota, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan täynnään ihania makuja?

Jos joulupöytäni olisi raaka, valmistaisin varmaankin juuri edellä mainittua punajuuricarpacciota, pähkinä-sienipyöryköitä, itse hapatettua pähkinäjuustoa, herkullisia kastikkeita, viikunasalaattia, karamellisoitua sipulia, versoja ja omatekoista pestoa herkkukräkkeripohjalla. Jälkiruokiin hakisin sitten perinteisiä joulun makuja ja tuoksuja. Herkkupalleroita, suklaata tai raakapipareita, joissa maistuisi kaneli, pomeranssi, neilikka, kardemumma ja inkivääri. Rikkaita makuja. Jokin ihana raakakakku tai esimerkiksi glöginmakuinen mousse.

Ehkä jonain jouluna toteutankin tämän, mutta niin kauan, kun vietän joulua rakkaan perheeni kanssa ja syömme samoja ruokia, meillä harrastetaan jonkinlaista fuusiokeittiötä. Syön pari kertaa vuodessa lihaa, joista toinen on jouluna. Lihan tulee kuitenkin olla mahdollisimman eettistä ja siksi meillä syödäänkin riistaa. Tänä jouluna tarjolla oli poroa, viime jouluna hirveä. Huomenna isäni valmistaa teeripaistia. Kasviksia joulupöydässämme on minun myötäni runsaasti. Tänä vuonna hain ideoita Glorian Ruoka ja Viinistä, jonka tilasin hiljattain, sillä ruokalehdistä saa todella paljon inspiraatiota myös raakaruokailuun, kun hieman muuntelee reseptejä. Tällä kertaa kokkasimme kuitenkin täysin ohjeiden mukaan. En aio esitellä koko joulupöydän sisältöä, vain muutaman helmen.

Kuten sanottua, syön lihaa vain pari kertaa vuodessa ja silloin sen todella soisi olevan täydellistä. Poro valmistui Glorian ohjeen mukaan leivänmuruista, kirnuvoista, tuoreesta timjamista ja rosmariinista kuorutetulla tahnalla. Makuelämys oli kuin olikin täydellinen ja liha oli kerrassaan suussa sulavaa. Poro oli kotoisin Savukosken ja Pyhätunturin välisiltä selkosilta. 

Yrttikuorrutettu poronfilee

500 g poronfileetä
1 1/2 tl ruususuolaa
1 tl mustapippuria myllystä
1 rkl kirnuvoita
1 rkl oliiviöljyä

Yrttikuorrutus

1 viipale (vaaleaa) leipää
4 rkl hiennettuja yrttejä (timjami ja rosmariini)
2 rkl huoneenlämpöistä kirnuvoita
1/2 tl ruususuolaa
1/3 tl mustapippuria myllystä

Ota fileet huoneenlämpöön noin 45 min ennen paistamista. Mausta liha suolalla ja pippurilla. Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. Tee kuorrutus: hienonna leipä ja yrtit. Sekoita voi joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Paista fileisiin kaunis väri pannulla voi-öljyseoksessa. Laita fileet uunivuokaan. Painele kuorrutus pinnalle. Työnnä lihalämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan. Kypsennä uunisa, kunnes sisälämpö on 56 astetta, noin 15 min. Tällöin liha on kauniin vaaleanpunaisya. Kääri folioon ja anna vetäytyä 15-30 min.

poropaisti

Poro sai seuraa sitruunaparmesaanirisotosta, jonka valmistin vanhasta muistista. Tarkoitus oli tehdä Glorian reseptillä sitruunaparmesaanipolentaa, mutta polentaryynien metsästys päättyi risottoriisiin. Olen tehnyt samaista risottoa joskus myös risottospeltistä, joka toimii muuten myös todella hyvin ja on ekologisempi vaihtoehto riisille. 

Gloriasta bongasin myös sinihomejuustolla kuorrutettujen viikunoiden sekä papu-kanttarellisalaatin ohjeet. Ihanaa vaihtelua joulupöytään ja kaikki rakastamani raaka-aineet! Näistäkin on todella helppo muuntaa raakaversiot eikä niistä silti tule mauttomia. Raakaversiot pääsevät testiin varmasti viimeistään reissuni jälkeen.

Sinihomejuustolla kuorrutetut viikunat

4 viikunaa
2 tl valkoista balsamicoa
2 tl oliiviöljyä
100 g sinihomejuustoa
3 tl hunajaa

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Huuhtele ja puolita viikunat ja leikkaa kannat pois. Leikkaa tarvittaessa pohjasta pieni pala pois, niin saat viikunat pysymään tukevasti vaaka-asennossa. Laita viikunat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pirskota balsamico ja oliiviöljy päälle. Leikkaa juusto paloiksi ja laita palat viikunoille. Kypsennä uunissa noin 8 min tai kunnes viikunat lämpenevät. Nosta viikunat lautaselle ja valuta hunaja päälle. Tarjoa lämpimänä.

viikunat

juustoviikunat

Papu-kanttarellisalaatti

1 dl pinjansiemeniä
1 tl paprikajauhetta
250 g vihreitä pitkiä papuja
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl kirnuvoita
175 g kanttarelleja
1/2 sitruunan mehu
1 tl ruususuolaa

Paahda pinjansiemeniä kuivassa, kuumassa paistinpannussa. Kaada siemenet lautaselle, lisää paprikajauhe ja pari tippaa oliiviöljyä kuumien siementen päälle. Keitä papuja suolavedessä 5 min. Valuta pavut. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne pannussa voissa pehmeiksi. Lisää valutetut, kuiviksi puristellut kanttarellit ja paista 5-10 min. Yhdistä sienet, pavut, siemenet, sitruunan mehu ja suola kulhossa. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

pinjansiemenet

kanttarellit

papukanttarelli

Suurin joulupöydän hitti oli kuitenkin savusellerisalaatti, karamellisoitu omena ja selleripyree, jonka äitini loihti myöskin Glorian ohjeen mukaisesti, kun minä tapitin telkkarista Ylpeys ja ennakkoluulo-maratonia. Heh, luulen, että vaikka luovuinkin televisiostani viime kesänä, otin telkkarinkatseluvajarit kiinni haaveilemalla viisi tuntia putkeen Mr. Darcystä ;) 

Savusellerisalaatti, karamellisoitu omena ja selleripyree

1 ruukku rucolaa, punamangoldia tai mizunaa
1 dl hasselpähkinöitä

Savustettu selleri

1 mukulaselleri
1 kg karkeaa merisuolaa
2 tl ruususuolaa
1-2 tl intiaanisokeria
3 rkl oliiviöljyä

Lisäksi

1 savustuspussi
2 karamellisoitua omenaa (ohje alla)
n. 1/2 dl selleripyreetä (ohje alla)

Leikkaa selleristä kannat pois ja leikkaa mukula vielä puoliksi leveyssuuntaan. Laita hiukan merisuolaa uunivuokaan ja nosta sellerit päälle. Peitä sellerit suolalla. Kypsennä uunissa 200 asteessa 45-60 min, kunnes ohut veitsi menee selleristä helposti läpi ja se tuntuu kypsältä. Valmista sellerin kypsyessä selleripyree.

Paahda pähkinät kuumassa paistinpannussa. Anna jäähtyä ja murskaa reilun kokoisiksi paloiksi. Ota sellerit pois suolakuoren alta (varo, suola on polttavan kuumaa). Kuori sellerit varovasti, leikkaa ohuiksi lohkoiksi ja savusta uunissa 5-10 min savustuspussin ohjeen mukaan. Valmista sillä aikaa karamellisoitu omena.

Mausta selleri suolalla, sokerilla ja oliiviöljyllä. Jaa selleri- ja omenalohkot lautasille. Koristele annokset salaatilla ja pähkinällä. Tarjoa selleripyree kastikkeella.

Selleripyree

1/4-1/2 keskikokoista mukulaselleriä
2 omenaa
1/2 sipulia
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl kirnuvoita
1-2 dl vettä
1 dl kermaa
1-2 tl ruususuolaa
1-2 tl intiaanisokeria

Kuori ja kuutioi selleri ja omena. Hienonna sipuli. Kuullota sipuli laakeassa kattilassa öljyssä pehmeäksi. Lisää selleri ja omena ja kuullota vielä 2 min. Lisää voi ja vettä sen verran, että kasvikset juuri peittyvät. Anna hautua kypsäksi, noin 15 min. Siivilöi kasvikset liemestä. Kuumenna kerma kattilassa. Soseuta selleri-omenaseos tehosekoittimella. Ohessa pyree kermalla tilkka kerrallaan sopivan paksuiseksi, mausta suolalla ja sokerilla.

Karamellisoitu omena

2 omenaa
3 rkl intiaanisokeria
1 rkl kirnuvoita
2 rkl vettä
ripaus ruususuolaa

Kuori ja leikkaa omenat lohkoiksi. Kuumenna sokeria paistinpannulla täydellä lämmöllä, kunnes se ruskistuu. Sekoita voi joukkoon. Lisää vesi (varo, sokeri voi kuohahtaa). Lisää omenalohkot ja anna hautua karamellissä pehmeäksi. Nosta omenat pannusta ja mausta suolalla. Tarjoa heti.

savuselleri

Jälkiruoaksi meillä on ollut molempina päivinä karpalokiisseliä kermavaahdolla. Onneksi perheeni ei ole sokeristen herkkujen perään. Äiti ja isä rakastuivat matkaeväänäni oleviin raakaherkkupalleroihin ja konvehtien sijaan meillä mutustellaan kuivahedelmiä ja -marjoja sekä pähkinöitä. 

Kyllä kehoni pisti kuitenkin tänään jo stopin päälle. Ruoka ei vaan mennyt enää alas ja nyt tekee mieli vain tuoreita hedelmiä ja raikasta teetä. Olen niin kiitollinen, että osaan kuunnella itseäni ja kehoani paremmin ja olen tietoinen vaihtoehdoista!

kuusi

lahjat

joulupukki

Joululahjojakin sain. Pukki toi minulle lahjan, joka oli ollut toiveissani jo pitkään. Nimittäin poronnahkarepun! Kiljaisin riemusta, kun avasin paketin! Reppu on aivan ihana! Se on kotoisin Sompion Lapista, Lokan kylästä. Meillä on nyt kaikilla samanlaiset reput; minulla, isällä ja äidilläni. Heidän Lappihulluus on selvästi tarttunut minuunkin. Tosin sitä on istutettu minuun ja kolmevuotiaasta saakka. Se on hassua miten monessa paikassa sydämensä voi tuntea olevan. Lapin tuntureilla, Montmartren kaduilla, Kumpulan lintukodossa ja varmaan viikon päästä Koh Makin paratiisisaarella. Missä kulloinkin sattuu olemaan. Juuri nyt koti keskellä Suomea on parasta ja siitä nautin vielä huomisen. 

Lokoisaa joulun jatkoa ihmiset!

poronnahkareppu

poronnahkareppu1

Ps. 300 tykkääjää meni rikki Facebook-sivuillani! Kuvittelin siinä kestävän kauemmin. Laitan arvonnan, kun olen kotiutunut Kumpulaan jouluvietosta. Olisiko seuraava arvonta sitten 400:ssa? Vai 500?

perjantai 23. joulukuuta 2011

Manduka ja sen kaveri.

Oh, Manduka, uusi elämänkumppanini! Kirkkaanturkoosi matto pääsi testiin heti maanantaina ja voin sanoa sen olevan elämäni kummallisin joogaharjoitus! Enpä olisi uskonut, että joogamatosta voi lähteä tuommoiset vibat! Joka ikinen asana tuntui erilaiselta kuin aiemmin. Matto piti uskomattoman hyvin ja asanoihin sai syvyyttä todella paljon lisää, kun alustaan luotti täysin. Niinpä niin, perustan tulee olla kunnossa. Voin vain kuvitella, kuinka paljon huonolla matolla joogaaminen on salakavalasti vaikuttanut siihen, että asanoita on joutunut hieman varomaan. Pidemmän päälle väärät painopisteet voivat aiheuttaa kipuja ja vaurioita.

Pitävään mattoon kesti kuitenkin hieman myös tottua. Esimerkiksi hypyt läpi eivät aluksi sujuneet yhtä hyvin kuin vanhalla matolla. Vanha matto kun antoi hieman periksi, jos ukkovarvas sattuikin osumaan mattoon, kun hyppäsi eteen. Manduka otti vastaan heti ja se kyllä tuntui! Mutta eipähän tule lintsattua niissäkään ja tekniikka hioutuu samalla.

Taaksetaivutuksissa ja silloissa kohtasin kuitenkin tutun ongelman ja itse asiassa jopa pahemmin kuin vanhalla matolla. Kädet ja jalkapohjat olivat hionneet sen verran, että vaikka kuivasin niitä pyyhkeeseen, ei matto pitänyt tarpeeksi. Vanha matto ei luistanut alta läheskään niin armottomasti kuin Manduka. Matto alkaa siis luistamaan, jos hikoilee. 

En todella tiedä kuinka paljon hikeä voin odottaa Thaimaassa. Olen nähnyt kuvia joogashalasta ja seinät siinä näyttäisi olevan, mutta tuskinpa ilmastointia, sillä maalaisjärki sanoo ettei ainakaan voimakas sellainen ole joogassa terveellistä. Ei kun uusi reissu Eerikinkadun Joogakauppaan. Kävin ostamassa vielä puuvillamaton, jonka voin heittää joogamaton päälle viimeistään taaksetaivutuksissa tai jos hiki alkaa lentää kunnolla. Puuvillamatto ei siis vielä ole päässyt testiin ja hieman jännittää miten me kaikki tulemme toimeen keskenämme.

puuvillamatto

Puuvillamatto pääsee ainakin ensitöikseen pesukoneeseen, sillä se tuntuu kovalta ja liukkaalta. Puuvillamaton idea on, että se suihkutetaan kosteaksi ja antaa siten lisää pitoa ja pehmeyttä, jos joogamatto on kovin ohut tai kova.

Ensi viikko saattaa jäädä osaltani täysin ilman joogaharjoitusta, joten minun, Mandukan ja puuvillamaton yhteinen taival alkaa varsin jännittävissä merkeissä!

puuvillamatto1

Lokoisaa joulua rakkaat lukijani! Käykää tykkäämässä Momentsin Facebook-sivuista, kun 300 tykkääjää pamahtaa rikki, laitan arvonnan kaikkien tykkääjien kesken! 

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Luomuhiustenvärjäys.

Ehdin jo maanantai-iltana hehkuttaa Facebook-sivuillani uutta hiusväriäni, joka on vihdoinkin täysin luomu ilman minkään sortin myrkkyjä ja kemikaaleja! Olen kertonut aiemmin, että värjäsin hiuksiani Herbatint-nimisellä ammoniakittomalla kestovärillä. Olin kokeillut kaikkia ekokaupoissa myytäviä kasvivärejä, mutta en yksinkertaisesti saanut lopputuloksesta edes siedettävää, joten tyydyin Herbatintiin. 

Ammoniakittoman värin käyttäminen oli kuitenkin vain ongelman sysäämistä sivuun. Hiusväriä ei voi valmistaa luonnollisesti ilman PPD:tä tai PPD-johdannaisia. Minulle on yhdentekevää olenko allerginen niille vai en. Se, että jonkun kasvot ovat turvonneet ppd-johdannaisesta johtuen muodottomiksi tai se on aiheuttanut jopa kuoleman, on vähintäänkin riittävä perustelu lopettaa moisilla myrkyillä leikkiminen. Ulkonäkönsä ylläpitämiseen täytyy olla jokin luonnollisempi ja myrkyttömämpi keino!

En ole vuosiin joutunut maksamaan kampaajalla käynnistä, sillä kampaajaystäväni ovat värjänneet hiukseni. Otsatukan leikkaan heidän kauhukseen Fiskarisin paperisaksilla. Kun vihdoin tulin siihen pisteeseen, että tukkaani ei enää kemikaalitököttejä laiteta, piti alkaa etsimään luomukampaajaa ja alkaa maksamaan kampaajasta normaalia hintaa. Suositusten perusteella päädyin varaamaan ajan Hiusgalleriasta, joka sijaitsee Senaatintorilla osoitteessa Aleksanterinkatu 20 (sisäpihalla)

Hiusgalleriassa ei suinkaan kaikki värjäykset ole luomua ja myrkyttömiä, joten ole tarkkana aikaa varatessasi! Ammoniakiton värjäys ei ole yhtä kuin luomu- tai kasvivärjäys! Minun kuontaloni pääsi Ailan käsittelyyn, joka on erikoistunut kasvivärjäyksiin.

"Harmikseni" en ottanut itsesäni ennen-kuvaa, jotta olisitte voineet verrata värjäystulosta. Olin kuolemanväsynyt illalla kampaajalle lontustaessani ja kuva olisi varmasti joutunut sensuuriin niillä silmäpusseilla ja punaisella sävyllä! Tyvikasvua oli kuitenkin parisen senttiä ja kuparinpunainen värini oli haalistunut todella haaleaksi, sameaksi ja vaaleaksi kuparinvivahteiseksi.

Pääsin seuraamaan värini valmistamista alusta loppuun saakka! Oli ihan huippua nähdä kuinka sörsseli porisi liedellä! Keitoksen joukkoon siroteltiin kahden eri hennajauheen lisäksi täysin samoja aineksia, joita minä käytän ruoanlaitossa, kuten rosmariinia, salviaa, neilikkaa, kurkumaa, merisuolaa ja mustaherukkamehua! Hennallahan saa värjättyä myös ruskean tukan, joten kasvivärjäys ei suinkaan ole ainoastaan punatukkaisten etuoikeus. 

Värisörsseli levitettiin hiuksiin lämpimänä, pääni käärittiin turbaanin sisään ja laitettiin lämpökoneen alle muhimaan. Ja tadaa, tässä on lopputulos:

hennatyvi

Uskokaa tai älkää, kuvia ei ole käsitelty mitenkään! Värisävy on täydellinen ja tyvi on värjäytynyt todella hyvin! Värihän tekeytyy vielä parin päivän ajan, joten tyvi tasoittuu vielä hieman. Aila sanoi, että värin pitäisi kestää myös todella hyvin toisin kuin olin luullut sen haalistuvan muutamassa pesussa. Tietenkin Thaimaan matkani vaikuttaa värin pysyvyyteen, mutta aion suojata hiuksiani auringossa huivilla (tosin ihan muista syistä kuin säilyttääkseni värisävyn). Suolaveden vaikutusta ei tietenkään voi välttää, se haalistaa väriä väistämättä. Mutta voinpa tehdä tästäkin aiheesta raporttia reissussa.

hennavärjäys

Muuten en muuttanut hiustyyliäni mitenkään. Polkkatukka on minun juttuni. Jos joskus kyllästyn punaiseen tukkaan, voin värjätä sen kastanjanruskeaksi hennalla tai kasvattaa vihdoin oman värini takaisin. Mutta nyt olen niin fiiliksissä kasvivärjäyksen onnistumisesta, että oma väri saa todellakin odottaa!

hennavärjäys2

Hiusgalleria oli muutenkin aivan ihana paikka. Hyvä ja rauhallinen sijainti eikä paikasta huokunut lainkaan minkäänlainen ituhippiekoilu. Ja Aila oli aivan ihana, aito ja välitön ihminen. Ihanaa. Uusi luottokampaaja on vihdoin löytynyt <3 Suosittelen. Minun hiusteni käsittely maksoi 112 €, eli saman hintaista kuin kemikaalivärjäyskin.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Huumaavan tuoksuinen hipiän hemmotteluhoito kotispassa.

Jäätävä joulukuinen sade rummuttaa ikkunalautoja. Olisi ihanaa, jos hyytävä vesisade jo loppuisi, mutta eipä tuo sinänsä minua haittaa. Olen viettänyt melkein koko syksyn lauantai-illat kotona Kumpulassa. On niin paljon mukavaa kotipuuhasteltavaa, että ei jaksa käydä keikoilla eikä istua viinilasillisella missään tunnelmallisessa kuppilassakaan. Koti ja aikainen nukkumaanmeno tuntuvat juuri nyt hyvältä.

Sateisen lauantai-illan kunniaksi päätin jälleen hemmotella itseäni pystyttämällä kotispan. Rakastan niin paljon erilaisia vartalonhemmottelutuotteita, voiteita, kuorintoja, naamioita, sörsseleitä, söpöjä purnukoita. Aitoja kasviöljyistä peräisin olevia tuoksuja, öljyjä ja rasvoja. Aaahh, ihmiset, hemmotelkaa itseänne ja toisianne! Kerätkää tyttöporukka ja tehkää hemmotteluhoitoja vaikka keskenänne. Mutta jokapäiväinen arkihemmottelurutiini on parasta. Arjen pieniä iloja. Eikä edes yhtään pieniä, vaan aisteja hiveleviä, eli juuri niitä oleellisia, joiden vaikutuksia ei välttämättä heti oivalla :)

Tällä kertaa avasin taas ruokakaappini ja tutkailin mitä kaikkea sieltä löytyisi sopivan sörsselin valmistamiseksi. Lopputuloksena oli huumaavan tuoksuinen vartalon- ja kasvojenkuorintanaamio, jonka ansiosta koko kylpyhuoneessani leijaili suloinen joulun tuoksu!

Kahvi-kookos-kanelikuorinta

2 rkl kookosöljyä sulatettuna
1 rkl kahvinpuruja (käytin espressojauhatuksella jauhettuja, eli tosi hienoa)
1 tl kalaharinsuolaa
2 tl sitruunanmehua
2 tl hunajaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl luonnonvaniljaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa.

vartalonkuorinta

vartalonkuorinta1

Tärkeä huomio koskien kahvinpuruja: jos käytät karkeaa kahvia, kuorinta on liian karkea kasvoille. Espressojauhatuksella jauhetut kahvinpavut ovat sopivan hienoa, mutta eivät silti sovi herkille ja couperoottisille kasvoille. Minäkin kuorin kasvoista vain pahimmat mustapää- ja tukkeumakohdat eli nenänpielet, leuan, ohimot ja kulmakarvojen välin. Kahvinpuruja voi myös käyttää vähemmän, jolloin koostumuksesta saa hellävaraisemman eikä mekaaninen vaikutus ole niin suuri. 

Levitä kuorinta suihkussa koko vartalolle. Hiero niissä kohdissa enemmän, joihin haluat tehostaa vaikutusta, kuten selluliittialueet tai karheat kohdat ihossa. Kuori myös niska ja kevyesti kaulan iho. Huuhtele huolellisesti.

Tropicai body melt

Kookosöljy jättää ihon ihanan pehmeäksi, mutta minä upottauduin silti Tropicain Exotic Body Melt-purkkiin. Kyseinen vartalovoi/öljy on ehdottomasti lempihellikkivartalonhoitotuotteeni numero yksi! Koostumus on kerrassaan jotain aivan täydellistä. Kookosöljypohja, jossa on jojobaa ja marulaa. Kookosöljystä johtuen tuote on välillä kiinteämpi, välillä täysin nestemäinen, mutta useimmiten kuin pehmeää voita. 

Tropicai body melt1

Purkin mukana tulee bambulusikka, jolla tuotetta voi kauhoa hygieenisesti. Tropicain vartalonhoitotuotteita saa ainakin Ruohonjuuresta. Olen testannut niistä kaikkia ja voin sanoa, että jokainen tuote on ihana! Varsinkin body meltit ovat sellaisia, että tekisi todella upottaa itsensä purkkiin kokonaan, jos vain mahtuisi!

Nyt nukkumaanmenoaika meni jo ohi, joten painelen unille! Heippa!

Luonnonkosmetiikka-arvonnan voittajat ja joogamattoasiaa.

Luonnonkosmetiikka-arvonta päättyi eilen. Osallistujia tuli 94 kappaletta! Oli aivan mielettömän ihanaa lukea teidän positiivisia kommenttejanne ja toiveitanne siitä, mistä haluisitte minun kirjoittavan! Lupaan kirjoittaa enemmän joogasta, olin jopa yllättynyt kuinka moni toivoi joogapostauksia. Ja ihan varmasti kirjoitan luonnonkosmetiikasta. Ja raw food-reseptejä pukkaa jatkossakin. Ja henkilökohtaista löpinääni. Ihanaa, että luette, kiitos kiitos kiitos! Jätin anonyymikommentoinnin päälle, jotta jatkossakin kuka tahansa voi kommentoida. 

arvat

Askartelin juuri noin sata arpalipuketta (omaan blogiinsa arvonnan linkittäjät saivat kaksi arpaa). Päädyin kuitenkin väkertämään ne käsin, sillä en hallitse tekniikkaa niin hyvin, että osaisin tai edes tietäisin mistään arpakoneista netissä, vaikka epäilenkin sellaisia jo olevan. Tuskin kukaan monia tuhansia lukijoita omaava bloggari käsin askartelee arpojaan :) No, siihen on vielä matkaa, vaikka lukijamäärät ovatkin pompanneet reilusti toisen tuhannen puolelle päivässä Nooran yllätysmainoksen jälkeen. Nooralle varmaan kuuluu osittain kiitos, että Moments on ylipäätään olemassa. Nooran blogistahan oma elämänmuutokseni on alun perin lähtöisin, kun etsin vastauksia vatsavaivoihini muutama vuosi sitten. Enpä olisi tuolloin aavistanut mihin kaikkeen se vielä minut saattaakaan.

Mutta asiaan, nimittäin arvonnan voittajiin! Madaran Touch of Magic-paketin voitti Anu kommentillaan: 

1. Pidän kirjoitustyylistäsi ja useimmat asiasisällöt myös kiinnostavat. 
2. Erityisesti olen kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, hyvinvoinnista, luomusta.
3. Kokeiltu on moniakin, tällä hetkellä käytössä mm. Frantsilan kasvovesi, Madaran kasvojen puhdistusvaahto, Vihreän kosmetiikan palashampoo ja hiushuuhtelu, kookosöljy, manteliöljy
4. Yleensä ihan kaupasta suoraan: Ruohonjuuri ja Ekolo yleisimpänä.

Santen-meikkipaketin suhteen onnetar suosi nimimerkkiä Andee, jonka vastaukset kuuluivat seuraavanlaisesti:

1. Löysin tänne vasta pari päivää sitten kemikaalicocktailin kautta ja tästä tulikin heti yksi suosikeistani. Minua viehättää selkeät ja raikkaat sivut, josta löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa, sekä myös se että blogistasi tulee niin hyvälle mielelle.
2. Tällä hetkellä itseäni kiinnostaa lukea ehkä eniten ihonhoidosta ja luonnonkosmetiikasta, mutta kyllä kaikesta muustakin hyvään oloon liittyvästä.
3. Olen vasta aloittanut kosmetiikan vaihdon luonnollisempaan suuntaan. Ensimmäisenä vaihtoon meni kasvotuotteista voide, puhdistusaineet ja kasvovesi (testauksessa Hauschkan valikoima). Käsi- ja jalkavoiteena käytän manteliöljyä, toimii mainiosti!
4. Tykkään tilailla netistä, mutta olisi tietysti kätevää jos peruskosmetiikka (suihkusaippuat, shampoot, dödöt yms.)löytyisi ihan lähimarketista.


IMG_0698

Laittaisitteko minulle yhteystietonne osoitteeseen hetkia(at)gmail.com, niin postitan joululahjat teille! Jos en 23.12 mennessä ole saanut yhteystietojanne, arvon uudet voittajat, jotta saan paketit postiin ennen reissuun lähtöäni!

Reissusta puheenollen, kävin tänään ostamassa uuden joogamaton. Olen tuskaillut joogamattoni kanssa nyt ties kuinka pitkään. Luistaa, ei luista. Mikään ei auta. Olen hinkannut mattoa kaikella mahdollisella aina juuriharjasta karhunkieleen. En ole enää vähään aikaan voinut haaveillakaan prasarita padottanasanoiden teosta matolla, vaan on ollut pakko siirtyä lattialle. Eilen lähti taaksetaivutuksissa jalat melkein alta. Ja kädet luisuvat urdhva dhanurasanassa (silta) mihin sattuu. Petri sanoi, että minulla on maailman huonoin joogamatto (Bodhi Yoga-merkkinen) ja passitti minut matto-ostoksille. 

Suuntasin siis tänään Eerikinkadun Joogakauppaan jouluostosten lomassa. Petri suositteli minulle Bhu-mattoa, josta hän kuulemma itse kovasti pitää. Myyjänainen kertoi puolestaan, että kyseinen matto ei ole hänen lempparinsa. Kaikkihan riippuu omasta joogatyylistä ja siitä, kuinka paljon hikoaa. Kun sain näppituntuman Bhu-mattoon, se ei tullut kuuloonkaan. Muistutti ensimmäistä joogamattoani, jonka kanssa emme koskaan ystävystyneet. Testailin ja tunnustelin mattoja aikani ja lopulta sopivia kandidaatteja löytyi kaksi. Toinen oli Manduka-merkkinen matto ja toinen luonnonkuminen Yaa-matto. Jälkimmäinen tuntui ihanan pitävältä, mutta se painoi 3,7 kiloa ja tuntui lisäksi liian kovalta, sillä olen tottunut todella paksuun ja pehmeään mattoon. Päädyin siis kirkkaanturkoosiin Mandukaan. Ainakin matto loistaa joogasalissa, jollei muuten :D

joogamatto

Nyt pitäisi vielä pestä matto ja se pääsee testiin heti maanantaiaamuna. Kerron sitten kokemukseni matosta! Nykyinen matto saa jäädä kotimatoksi rauhalliseen venyttelyyn. Olisin varmasti hajottanut sillä selkäni muuten. Hyvään mattoon kannattaa siis panostaa! Suosittelen lämpimästi Joogakaupan valikoimaan tutustumista, sillä laadukkaiden mattojen lisäksi palvelu on oikeasti asiantuntevaa. Mistään tavallisesta urheilukaupasta tuskin saa astangajoogaan perehtyneeltä ihmiseltä neuvoja sopivaan joogamattoon. Sopivan joogamaton löytyminen on myös henkilökohtaista ja tuskin se oikea kävelee vastaan ensimmäisellä kerralla. Tiedän monia, joiden mielestä nykyinen mattoni on maailman paras. Minulle se ei vaan kuitenkaan sovi.

Nyt pystytän sateisen lauantai-illan kunniaksi kotispa hipiän hemmotteluhoitolan! Katsotaan minkälaisia sörsseleitä saan aikaan! Reseptit tulevat myöhemmin. Huomenna onkin luvassa viimeinen meikkikurssi tämän vuoden puolella (yksityinen ryhmä, siksi en ole mainostanut) ja pian saa aloittaa kyllä lähtölaskennan Thaimaahan! 

Tunnelmallista lauantai-iltaa! Ottakaa rennosti, toivoo arvonnan virallinen valvoja:

IMG_0707

IMG_0710

IMG_0715

torstai 15. joulukuuta 2011

Nirvanassa.

Kylläpäs väsymys painaa silmässä tällä hetkellä! Alkuviikosta kalenterini on täyttynyt päivätöitä lukuunottamatta ihanista menoista. Maanantaina kävin elämäni ensimmäistä kertaa baletissa. Mikäs olikaan sen parempi aloitus baletin katselusta nauttimiselle kuin Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas? Lumouduin totaalisesti. Jos en olisi hurahtanut jo joogaan, ryhtyisin varmaan ballerinaksi. En voi käsittää, että ihmiskeho pystyy moisiin loikkiin ja liikkumaan niin sulavasti! Tosin niin ajattelin joskus joogastakin, kunnes olen itse saanut todistaa itselleni, että oman kehon rajoitteet ovat lähinnä korvien välissä ja saamattomuudessa.

Olen nyt toista viikkoa peräkanaa Petri Räisäsen intensiivikurssilla ja aamuherätykseni ovat joka päivä klo 4.30. Baletissa käymiset ovat siis hieman verottaneet unirytmiä, mikä näkyy tällä hetkellä kirjaimellisesti silmäpusseina. Normaalisti laitan koneen kiinni iltaisin kello 20 ja käyn nukkumaan ysin maissa, jotta jaksan herätä näihin myrskyisiin ja sateisiin aamuihin. Joogapostaukset muhivat mielessä ja niitä olette arvonta-kommenteissa toivoneetkin. Sekös vasta ilahduttaa, sillä joogasta voisi höpötellä ikuisuuden! Olen vain  todennut, että siitä kirjoittaminen on omalla tavallaan minulle vaikeaa. Jooga on jotenkin niin mielettömän lähellä sydäntä... tai ihan joka puolella. Varsinkin tällä viikolla on ollut todella ihania kokemuksia harjoituksessa, sen jälkeen ja ylipäätään Petrin ja Wambuin aivan ihanasta avustuksesta. On vaikea pukea niitä tuntemuksia sanoiksi, enkä halua kirjoittaa joogaan liittyen ns. järkitekstiä. Sitä voi lukea kirjoistakin. Ehkä tavoititte mitä koitin sanoa? Mutta fiilistelypostauksia on varmasti tulossa ja mikäli Koh Makilla nettiyhteydet pelaavat, syötän teille henkistä huttua koko tammikuun ajan ;)

Alkuviikon rientoihin palatakseni. Ekologisiin tuotteisiin keskittynyt pr-toimisto Sugar Helsinki lähestyi minua tovi sitten. Sain sieltä kokeiltavaksi joitakin tuotteita sekä mahdollisuuden vartalohoitoon ekokauneushoitolassa! Kuten olen aiemminkin maininnut, olen täysin hullaantunut SPA-tuotteista olivatpa ne sitten peräisin ruokakaapista tai söpöstä ekopurnukasta. Hemmottelua ei voi koskaan olla liikaa ja mielestäni jonkinlainen kotispa-touhu pitäisi kuulua jokaiseen arkipäiväänkin.

IMG_2335

Kyseessä oli detox-vartalohoito ja sen tarjosi Espoon Saunalahdessa sijaitseva Hyvinvointila Gabrielle. Ensiksi ajattelin, että onpas mesta kaukana. Omakotitaloalueella jossain keskellä Espoota, joka on minulle tuikituntematonta seutua. Kokemus kuitenkin karisti kaikki ennakkoluuloni! Matkustaisin milloin tahansa uudestaan tuohon tunnelmalliseen ja kauniiseen hoitolaan! Bussimatka oli sitäpaitsi rentouttava. Sai oikeasti pysähtyä ja hiljentyä hetkeksi työpäivän jälkeen. Huomasi taas kuinka oma elämä on rutinoitunut Kumpula-Vallila-Keskusta-alueelle. Välillä on ihan hyvä hypätä linja-auton kyytiin ja körötellä pois kaikesta helposta mikä on lähellä.

Hoito tehtiin Organicspan tuotteilla. Kyseessä on hoitolasarja, jonka raaka-aineista jopa 98 % on luomua. Lainaan tähän esittelytekstiä Sugar Helsingin sivuilta:

Organicspa on ylellinen, puolueettomasti sertifioitu orgaaninen ja vegaaninen sarja, jota saa ainoastaan kauneushoitoloista ja kylpylöistä.

Organicspa vaalii kahta keskeistä arvoa: luksusta luonnosta sekä totuus on etiketeissä. Organicspan kaikki tuotteet sisältävät yli 70 prosenttia orgaanisia sertifioituja ainesosia, aina jopa 98 prosenttiin asti. Aina, kun orgaaninen ainesosa on saatavilla Reilun kaupan tuottajalta, Organicspa ostaa raaka-aineet heiltä tukien näin kehitysmaita.

Organicspa-tuotteet sisältävät lääkinnällisinä pitoisuuksina sertifioituja orgaanisia ainesosia sekä 100 prosenttisesti luonnollisia raaka-aineita. Tuotteet ovat ylellisen pehmeitä ja niiden tuoksuilla on terapeuttinen vaikutus. 

Sain mukaani hoidosta Organicspan esitteen, jossa kerrottiin sarjasta vielä tarkemmin ja se sai minut vakuuttumaan läpinäkyvyydestä ja sarjan laadukkuudesta. Vertailun vuoksi vaikka Ecocert-sertifikaatin omaavilta tuotteilta ei vaadita luomua kuin reilu 20 prosentin verran.

IMG_2334

Sitten itse hoitoon. Miten kuvailisin sitä sortumatta liian siirappisiin sanavalintoihin? Ehkä tyydyn vain toteamaan, että taisin viettää kaksi tuntia elämästäni nirvanassa. En ole ikinä elämässäni tullut noin hemmotelluksi! Tiia aloitti detox-vartalohoidon selän hieronnalla, jota seurasi vartalon kuorinta. Sen jälkeen minut käärittiin kirjaimellisesti pakettiin ja naamion vaikuttaessa tehtiin päähieronta. Päähieronnan aikana säpsähtelin jo muutamaan otteeseen nirvanan ja tämän maailman välillä. Tiialla oli ihan mielettömät kädet ja todella ihana kosketus ja otteet. 

IMG_2336

Hoito tuli myös täydelliseen saumaan muutenkin. Jostain syystä en ollut palautunut kyseisenä päivänä aamun joogaharjoituksesta ja kehossani oli omituista kipua vähän joka puolella. Hoidon jälkeen kivuista ei ollut enää tietoakaan. Tiia ei myöskään hoitanut pelkästään kehoa vaan kokonaisvaltaisesti myös mieltä ja sielua. Tiia yhdistää hoitoihin aina energiahoitoa tekemättä siitä yhtään hihhulia.

Hoidon jälkeen nesteet todella lähtivät liikenteeseen. Suuta kuivasi ja ravasin vessassa alvariinsa. Lisäksi kotiin päästyäni jopa heikotti. Tiia sanoikin, että kannattaa ottaa todella iisisti hoidon jälkeen ja käydä vain makuulleen mikäli mahdollista.

IMG_2338

Kerrankin saan mainostaa jotain oikein sydämeni pohjasta ja mikäs sen parempi ajoitus kuin juuri ennen joulua! Jos et ole vielä hankkinut läheisillesi joululahjoja, unohda kaikki materialismi ja hanki sen sijaan lahjakortti Gabrielleen. Teet taatusti lahjan saajan mielettömän onnelliseksi! Niin ja vinkkinä vaan, että jos kukaan ikinä tahtoo lahjoa minua jollain joulu- tai synttärilahjoilla tai ihan millä vaan, Gabrielle kelpaisi minulle kyllä milloin tahansa! Kuten sanottua, hemmottelun pitäisi kuulua arkeen, mutta nyt lupaan itselleni, että ensi vuonna hemmottelen itseäni säännöllisesti erilaisissa hoidoissa!

Pahoittelut muuten iPhonella otetuista kuvista, jotka eivät tee oikeutta hoitolalle. Minulla ei ollut järkkäriä mukana, vaikka olisi kyllä pitänyt!

perjantai 9. joulukuuta 2011

Pyörremyrskykakku.

Vihjailin alkuviikosta Facebook-sivuillani raportoivani itsenäisyyspäivän mangojuustokakusta. Viikko on melkein vierähtänyt, mutta raportti tulee tässä. 

Sain itsenäisyyspäivänä kunnian kestitä rakkaita ystäviäni ja päätin valmistaa heille herkullista raw mangojuustokakkua. Täytteestä tulikin ihanan samettinen, makean mangoinen ja lisäksi koko komeudesta mielettömän korkea; täytettä piisasi irtopohjavuoan reunoille aivan piripintaan saakka. Höystin täytettä reilulla määrällä irish mossia saadakseni siihen korkeutta ja kuohkeutta ilman suurta määrää cashewpähkinöitä. Kaikki onnistui täydellisesti, kunnes:

Sotku

KYLLÄ! Olin laittamassa kakkua pakastimeen jähmettymään. Olin joutunut käyttämään vanhaa irtopohjavuokaani, sillä en löytänyt uutta mistään. Ilmeisesti se oli jäänyt Kulmahuoneelle. Vanhan vuoan pohja ei ole mitään pitävintä sorttia. Kakkua nostaessani tiedostin, että pohja saattaa irrota. Kaikki kävi kuitenkin salamannopeasti. Luulin, että vuoka oli hyvin hallussani, mutta yhtäkkiä reunat löystyivät ja irtosivat! Refleksini toimivat sen verran nopeasti, että sain pelastettua kakun pohjan ja osan täytteestä, joka levisi pitkin keittiön tasoja. Mutta suurin osa läsähti valkoiselle puulattialleni!

Tilanne oli ihan käsittämätön! Sen sijaan, että olisin päästellyt suustani ärräpäitä, en voinut kuin tuijottaa pyörremyrskyä keittiössäni epäuskoisena. Ensimmäisenä päähäni pälkähti ajatus, että tästä on saatava kuva! Hehhehehe, en voinut kuin hekotella tilanteelle itsekseni. Talon isäntäkin kiinnostui lattialle läsähtäneestä kermaisen näköisestä täytteestä, mutta työnnettyään siihen kuononsa, luikki äkkiä pakoon.

sotkujaromppu

Koko komeudessa oli melkoinen siivoaminen. Mutta hyvä puoli oli se, että tulipahan hinkattua putipuhtaaksi joka ikinen kolonen keittiön kaappien alaosista ja vähän muualtakin. Kissakattinen koitti loikkia sotkun läpi ruokakupilleen, mutta kirjaimellisesti luikastui täytteeseen. Harmi etten saanut ikuistettua tilannetta, kun konttasin itse samaan aikaan lattialla luutun kanssa :D

Lusikoin pöydälle levinneet täytteet takaisin kakkuun ja koitin siistiä vuoan reunoja. Uskokaa tai älkää, mutta kakku levisi vielä toistamiseen! Tällä kertaa kuitenkin pöydän päällä! Toisen kerran täytteet lusikoituani, päätin olla yrittämättä puhdistaa vuoan reunoja ja kiikutin kakun pakastimeen jähmettymään. 

Komea ja korkea kakku oli enää muisto vain! Vieraat olivat kohta tulossa ja jotain piti keksiä. Improvisoin nopeasti kakulle koristuksen jääkaapin uumenista ja hyvä siitä tuli. Lättänä verrattuna alkuperäiseen, mutta juuri oikeanlainen, sopivan särmikäs. Naureskelin jälkeenpäin, että sen siitä saa, kun koittaa suorittaa täydellisen kakun valmistusta. Pitäisi vaan antaa luovuuden virrata vapaasti ja huiskia menemään!

mangokakku1

Koitan muistella kakun reseptin, mutta hässäkän keskellä en arvatenkaan ehtinyt kirjoittaa aineksia muistiin.

Pyörremyrskykakku

Pohja

1 1/2 dl manteleita (liota yön yli ja huuhtele)
1 dl pehmeitä taateleita
3 rkl carobjauhetta
1 tl vaniljaa
1 tl kanelia
ripaus kalaharin suolaa

Hienonna mantelit monitoimikoneessa muruksi. Lisää loput ainekset ja hienonna, kunnes taikinasta muodostuu kiinteä pallo. Painele (pitävän) irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte

6 dl kuivaa irish mossia 
2 dl cashewpähkinöitä (liota muutama tunti)
2 dl kuivattua mangoa (liota muutama tunti, säästä vesi)
1-2 kypsää mangoa
1 dl juoksevaa luomuhunajaa tai agavea
2 tl vaniljaa
1 rkl tocotrienolsia
muutama tippa appelsiiniöljyä
mangojen liotusvettä

Valmista täyte kolmessa osassa, sillä sitä tulee sen verran reilusti. Liota irish mossia yön yli reilussa vedessä. Levä turpoaa yön aikana ja moninkertaistaa kokonsa. Huuhtele se huolellisesti ja blendaa sileäksi geeliksi veden kanssa. Jaa täytteen ainekset noin kolmeen osaan. Aloita valmistus murustamalla cashewpähkinät pienen vesimäärän kanssa blenderissä. Lisäile muut ainekset ja surauta blenderissä aivan sileäsi massaksi. Sekoita isossa kulhossa erissä valmistettu täyte ja kaada kakkupohjan päälle. Laita pakastimeen jähmettymään.

Koristele kakku haluamallasi tavalla. Minä improvisoin ja käytin mansikoista ja kookosöljystä blendattua kastiketta, vadelmia, kiiviä ja raakasuklaan palasia.

mangokakku2