sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Key Lime Pie.

Outin kanssa järjestämäni Glowing Beauty-kurssi täyttyi nopeammin kuin osasimme odottaa. Mahdollisia peruutuspaikkoja varten voi kuitenkin edelleen ilmoittautua minulle osoitteeseen hetkia(at)gmail.com.

Testailin tänään kurssin menua varten key lime pieta. Resepti tulee varmasti elämään vielä, mutta laitan tänne jakoon jo yhden version. Itse en pidä liian pähkinäisistä kakuista ja raw herkuista. Liian tuhtia kakkua ei voi kutsua kauneusruoaksi eikä ylenmääräinen pähkinöiden syönti ole terveellistäkään. Päin vastoin, pähkinät ovat raskasta tavaraa ruoansulatukselle ja siksi niitä tulisikin nauttia kohtuudella. Pähkinät tulee myös aina liottaa ennen syömistä, jotta entsyyminestäjät poistuvat ja elimistö pystyy hyödyntämään pähkinöiden sisältämät ravinteet. Lisäksi liotus auttaa ruoansulatusta myös pilkkomaan pähkinät. Ja toimiva ruoansulatushan on kauneuden sekä terveyden perusta. Hyvä nyrkkisääntö on noin kahdeksan tunnin liotus, sen jälkeen huuhtelu ja valuttaminen.

Suosittelen liottamaan pähkinöitä suuren määrän kerrallaan ja heittämään ne sitten kuivuriin muutamaksi tunniksi. Näin varastossa on aina valmiiksi liotettuja, mutta kuivia pähkinöitä. Märät pähkinät eivät nimittäin maistu kovin hyvälle sellaisenaan esimerkiksi salaatissa, mutta kakkupohjiin, pyöryköihin ja murekkeisiin kosteat pähkinät sopivat puolestaan hyvin. Tämä saattaa kuulostaa hankalalta, mutta liottamisesta ja kuivattelusta tulee nopeasti tavallista arkipuuhaa.

Mutta takaisin limepiirakkaan. Halusin kehitellä pähkinättömän piiraan reseptin, joka olisi herkullinen, mutta ei liian tuhti. Pohjaan tulikin hieman manteleita ja auringonkukansiemeniä taatelien lisäksi ja täyte valmistui puolestaan avokadosta. Pähkinätön kokeilu ei mennytkään aivan putkeen ja kuvassa näkyvässä valkoisessa kuorrutuksessa onkin hieman cashewpähkinöitä sen vuoksi, että raikkaan vihreästä täytteestä tuli tunkkaisen vihreää, sillä käyttämäni agavesiirappi oli tummanruskeaa. Esteetikkona en voinut jättää piirasta tunkkaisen näköiseksi ja kehittelin nopeasti päällisen sen ulkonäon pelastamiseksi. Suosittelen siis käyttämään makeutukseen joko hunajaa tai vaaleaa agavea, joka ei värjää täytettä.

IMG_1820

Key Lime Pie

Pohja

1,5 dl manteleita (liota 8h)
1/2 dl auringonkukansiemeniä (liota 8h)
1,5 dl kuivattuja taateleita (liota pari tuntia jos ovat kivikovia)
1 rkl lucumaa
1 rkl kookoshiutaleita
1 tl luonnonvaniljaa

Hienonna mantelit, siemenet ja taatelit monitoimikoneessa muruksi. Lisää loput ainekset ja hienonna vielä muutama kierros. Taikinan tulee jäädä murumaiseksi. Painele taikina noin 20 cm halkaisijaltaan olevaan piirasvuokaan. Itse käytin minivuokaa ja tein lopuista pyöreillä leivontamuoteilla pikkukakkuja. Laita pohja pakastimeen siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Täyte

2 pehmeää avokadoa
3 limen mehua
1 limen raastettu kuori
1 dl agavea tai hunajaa
1 tl luonnonvaniljaa
1/2 rkl lucumaa
vettä

Soseuta kaikki ainekset blenderissä täysin sileäksi. Käytä vettä vain tarvittava määrä, että massa sekoittuu hyvin. Kaada pohjan päälle ja jähmetä pakastimessa muutama tunti.

Kuorrutus

1 dl cashewpähkinöitä (liota pari tuntia)
1/2 dl kookosöljyä sulatettuna
1 tl luonnonvaniljaa
1-2 rkl lucumaa
vettä

Sekoita ainekset sileäksi kastikkeeksi blenderissä. Kaada jähmettyneen täytteen päälle. Koristele raastetulla limen kuorella sekä kookoshiutaleilla.

IMG_1822

Sertifioitu kakunmaistajani Virve tulee koemaistamaan piiraan tänään. Katsotaan millaiset arvostelut tulevat, vai joudunko jatkojalostamaan reseptiä vielä paljonkin!

Ihanaa sunnuntaita, minä lähden joogaan, kerrankin näin iltapäivällä :)

IMG_1826

11 kommenttia:

  1. Sopivasti sopiva resepti, nimittäin kokeilin eilen yhden rawkirjan reseptillä tehdä yhtä torttua ja siitä ei tullutkaan ihan sellaista kuin piti :(, käytin pohjasta sitten vain kolmasosan. Loput voin käyttää tähän :D
    -Helinä

    VastaaPoista
  2. luonnonvanilja - onko kyse siis ihan perus luomuvaniljatangoista jauheena?

    VastaaPoista
  3. Värit on tosiaan tärkeitä! Mukavan näköinen piirakka tästä lopulta tuli :) Itsekin tein juuri sitruunaisen raakapiirakan ja herkkua oli.

    VastaaPoista
  4. Key lime pie on ihanaa,suosikkejani! Kiva pohjaohje;olen joskus itsekin bloggaillut raw key lime -piirakasta,mutta pohja oli erilainen.

    VastaaPoista
  5. Minkä verran tuota kookosöljyä pitäisi olla kuorrutuksessa? 1/2 purkkia? ;)

    VastaaPoista
  6. Ihanan raikkaan värisiä torttusia,varmasti hyviä...taidampa kirjoittaa reseptivihkoseeni ja kokeilla kun makeannälkä yllättää:)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, jep, raw kokkaamisessa käy usein niin ettei ohjeella tule ihan sellaista kuin piti. En tiedä mistä kirjasta puhut, mutta itse olen huomannut, että varsinkin Erica Palmcrazin kirjan ohjeissa on mittasuhteet välillä melko mielenkiintoisia :)

    Heta, vaniljatangon siemenet käy taikka ihan valmis jauhe, jota itse käytän. EkoSeGo-nettikaupasta ainakin saa ja varmaan myös FittnessFirstistä ja tietty ekokaupat. Omani tilaan Hollannista:http://rawfoodsuperfood.com/vanilla-powder-227-grams-pure-ground-vanilla-beans-longevity-david-wolfe.html

    Paula, sitruunapiiraat on myös suurta herkkua! Nams!

    Yaelian, täytyykin käydä kaivelemassa sun ohjetta :) Avokadon maku olisi saanut ehkä peittyä vielä hitusen enemmän, mutta oli tämä hyvää :)

    Anonyymi, hehe, eipä ole ensimmäisen kerta kun unohdan mainita mitan, kiitos siis :) Kyseessä oli tietenkin 1/2 dl :)

    Ansku, hyvää oli, suosittelen testaamaan :)

    VastaaPoista
  8. Just samainen Palmcrazin kirja. Kokeilin ekaa kertaa tehdä sen resepteillä. Hyvä tietää jo tässä vaiheessa että osaa olla varpaillaan kun uutta reseptiä taas kokeilen :D Kiitos!
    -Helinä

    VastaaPoista
  9. Jep, kannattaa luottaa enemmän omaan intuitioon ja fiilikseen miltä ohje vaikuttaa sitä valmistaessa ja muokata tarpeen mukaan :)

    VastaaPoista
  10. Jee, kiitos! Tällaiset pähkinättömät reseptit ovat aina tervetulleita! Kerrankin rawkakkuohje, jossa ei ole aineita, joille olisin allerginen :D Ajattelin leipoa ystävälle ja nyt arvon tämän ja Jutan porkkanakakun välillä (jota tosin joudun vähän muokkaamaan).. Mutta tämä resepti pitää kyllä laittaa korvan taakse!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa! Kiva, että sait hyvän mielen tästä ja inspiraatiota reseptivarastoon :)

    VastaaPoista