sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Intialaiset kräkkerit ja seesami-kurkuma-tahna.

Viikon takaisten raakasämpylöiden kanssa kuivuriin sujahti myös kräkkeritaikina, jonka tekaisin sen kummempia miettimättä täysin intuitiolla. Mielessäni siinti vain jonkin sortin intialainen makumaailma ja fenkolinsiemenet.


Minulla on ollut fenkolinsiemeniä kohtaan viha-rakkaus-suhde. Lähtökohtaisesti tykkään fenkolinsiementen voimakkaasta mausta, mutta jos niitä pääsee ruokaan yhtään liikaa, saan överit, jonka jälkeen en voi edes haistaa siemeniä moneen kuukauteen. Viime aikoina olen potenut himoa tuoretta fenkolia kohtaan, jonka myötä siemenet ovat taas alkaneet kiinnostaa. Tällä kertaa olen onnistunut käyttämään niitä oikeita määriä ja makua on tullut juuri sopivasti.


Tässä kräkkerireseptissä voi tosin herkkämakuisempi käyttää siemeniä vieläkin varovaisemmin, sillä omat makunystyräni ovat raakaruoan myötä tottuneet melko intensiivisiin makuihin. Kräkkereiden päälle valmistin tahnaa seesaminsiemenistä ja tuoreesta kurkumasta (johon on edelleen non-stop himo). Pari viipaletta luomutomaattia ja muutama vesikrassin lehti päälle ja sunnuntain herkkuleipäset ovat valmiita sujahtamaan suuhun! Seesaminsiemenet pääsivät myös jälkkäriin, mutta sen reseptin säästän ensi viikolle!


IMG_8455


Intialaiset kräkkerit

4-5 dl liotettuja kultaisia pellavansiemeniä
3 dl liotettuja kurpitsansiemeniä
1 tl laadukasta suolaa
2-3 tl kurkumaa
2-3 tl curryjauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 ruukku tuoretta korianteria

Liota siemeniä yön yli tai 8 tuntia. Hienonna fenkolinsiemenet morttelissa ja silppua korianteri. Sekoita kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi ja levitä taikina ohueksi levyksi kuivurin teflex-alustalle tai leivinpaperin päälle. Kuivata kuivurissa alle 42 asteessa tai kiertoilmauunissa luukku hieman raollaan. Käännä levy ylösalaisin muutaman tunnin kuivattelun jälkeen ja irrota teflex-alusta. Jatka kuivattelua, kunnes kräkkerit ovat täysin rapeita ja kuivia. 

Vinkki: vaikka et omistaisi kuivuria, kannattaa hankkia teflex-alustoja, sillä leivinpaperi saattaa tarttua kräkkerilevyn pohjaan kiinni ja sitä on hankala irroittaa. Alustoja voi tilata Raakapuodin kautta tai mm. Keimlingistä ja Juicelandista.


IMG_8460


Seesami-kurkuma-tahna


1 dl liotettuja seesaminsiemeniä
1 rkl mantelivoita
4 cm pätkä kurkumaa
ripaus laadukasta suolaa
1 tl curryjauhetta
1 tl kookossokeria
1/2 dl oliiviöljyä
vettä


Jauha yön yli liotetut seesaminsiemenet tehokkaassa blenderissä matalalla teholla jauheeksi. Lisää loput ainekset öljy pieninä lorauksina ja blendaa ensin matalalla teholla ja sitten täydellä teholla tahnaksi. Lisää vettä tarvittaessa.


IMG_8471


Ps. CocoVin blogista löytyy resepti raakasämpylöiden täytteeksi!


" You were born an original. Don't die a copy. "


9 kommenttia:

  1. Kiva makumaailma. Tuoretta kurkumaa on viime aikoina nähty säännöllisesti myös meidän keittiössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkuma on kunkku! Paitsi että se värjää kynnet keltaiseksi. Viimeksi myös hammasharjani sai kivan keltaisen sävyn eikä se lähde pois :)

      Poista
  2. Kuulostaa ja näyttää hyvältä :)Käykö tavalliset pellavansiemenet? en muista että olisin meilläpäin nähnyt näitä kultaisia.

    onko sulla kokemusta homeisista siemenistä/tietoa onko yleistä?
    Olen viime aikoina tehnyt useita pellillisiä siemenleipiä ja ovat maistuneet vähän homeelta sieltä täältä. Aluksi luulin että olen säilyttänyt huonosti, mutta kun suoraan uunistakin otettuna maistuu. Auringonkukan- ja kurpitsansiemenet ovat reseptini vakiota.
    -Helinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai tavallisetkin pellavansiement käyvät, mutta vinkkinä että EkoSeGosta saa kultaisia pellavansiemeniä. Itse tykkään niistä enemmän kuin tummista.

      Oletko kuivattanut leipäsiä uunissa vai kuivurissa? Uunissa voi varmasti tapahtua homehtumista, sillä pitkä kuivatusaika ja huono ilmankierto varmasti alkavat kasvattaa haitallisia mikrobeja kosteisiin siemeniin. Itse käytän kuivureiden kunkkua Excaliburia, jonka ilmankierto on huippuluokkaa niin ei ole ollut tätä ongelmaa.

      Poista
  3. Uunissa kuivattelen, eikä ole edes kiertoilma. Eilen tehdessäni pitkästa aikaa uutta satsia maistoin seesaminsiemeniä suoraan paketista, ja ne olivat niitä homeisen makuisia :(
    -Helinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis kiertoilmauuni olisi nimenomaan parempi. Mutta jos ne siemenet jo paketissa maistuvat homeelle, niin pilallahan ne ovat. Mistä olet ostanut siemenet ja minkä merkkisiä ne ovat? Kannattaa antaa myyjälle palautetta!

      Poista
  4. Ihan marketista gogreenin, en edes muista mistä. Laitoin jo palautetta ruotsiin gogreenille. Lähimarketissa ei sitten muuta ollutkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gogreenin tuotteet eivät muuten ole luomua. Tosin tällä asialla tuskin on tekemistä luomun kanssa. Itse käytän Adukin siemeniä sekä Bio Kingiä, jota saa EkoSeGosta. Koskaan ei ole home maistunut niissä ja minulla on kyllä tarkka homemakuaisti, sillä homeisia pähkinöitä on tullut vastaan mm. Stokkan irtolaarista. Ja lähestulkoon aina ostamani parapähkinät ovat olleet homeessa. Parapähkinä onkin vaikea, homehtuu kuorimisen jälkeen nopeasti.

      Poista
  5. Parapähkinät ovat tosiaan vaikeita, ihan sama ostaako luomua vai ei, aina löytyy homeelta maistuvia. Pitäiskö ne olla ihan ruskeita, siis ohut kuori päällä? vai tarkoitatko kovaa kuorta, kuten saksanpähkinöissä??
    Samoin mulperinmarjoissa on homeelta maistuvia joukossa (ainakin Cocovin on ollut, muita en ole syönytkään vielä).

    VastaaPoista